Rafael Ladrón de Guevaran luotsaama Casa Deli tuo Suomeen espanjalaistyyppisiä konditoriatuotteita. Päivittäistavarakaupoissa ja kahviloissa myytävät tuotteet ovat tarkoin valikoituja, suomalaiseen makuun sopivia herkkuja.

Yksi Casa Delin tuotteita myyvä taho on K-Market Jätkäsaari Helsingissä. Kauppias Ville Hämäläinen kertoo ottavansa mielellään uusia tuotteita myyntiin, sillä hän haluaa tarjota asiakkailleen vaihtelua tavalliseen tuotevalikoimaan.

Rafael käveli sisään 3-4 vuotta sitten ja tarjosi tuotteita myyntiin. Ne ovat olleet valikoimissamme siitä lähtien”, kauppias muistelee.

Kokeilimme aluksi todella monella tuotteella, ja alussa meillä oli vähän liikaakin kaikenlaista. Pikkuhiljaa kävi kuitenkin selväksi, mitä tuotteita kannattaa pitää valikoimissa”, hän jatkaa.

Raksamiesten suosikkivälipala

Alusta asti asiakkaiden suosikkituote on ollut Casa Delin kuuluisa Kinkku & Juusto Napolitana. Erityisesti uudella ja pikkuhiljaa valmistuvalla Jätkäsaaren asuinalueella työskentelevät raksamiehet ovat ottaneet tuotteen omakseen ja siitä on muodostunut heidän ylivoimainen suosikkivälipalansa.

Se on hyvän kokoinen pasteija, jossa on kunnolla kinkkua ja juustoa sisällä. Se on ollut hittituote koko ajan, koska se on tarpeeksi ruokaisa ja hyvänhintainen. Tuotteessa on moni asia on kohdallaan, ei vastaavanlaisia tuotteita ole markkinoilla muita”, Ville Hämäläinen miettii menestyksen syitä.

K-Market Jätkäsaaren vakiovalikoimaan kuuluu Kinkku & Juusto Napolitanan lisäksi myös kolme erilaista leipää: soijaleipä, ruis-kauraleipä ja Catalonian leipä.

Lisäksi satunnaisesti kokeillaan muitakin tuotteita. Esimerkiksi ystävänpäivänä paistopisteeltä saattoi poimia kotiinviemisiksi sydämenmuotoisia, makeita leivonnaisia. Pääosin parhaiten kaupaksi menevät kuitenkin suosikeiksi muodostuneet perustuotteet.

Ihmiset tykkäävät Casa Delin tuotteista, sillä ne ovat selkeästi vähän erilaisia. Olemme tarkoituksella poimineet valikoimaamme sellaisia Casa Delin tuotteita, jotka poikkeavat selkeästi muiden tuottajien valikoimasta”, kauppias kertoo.

”Homma toimii niin kuin pitääkin”

Oikeat tuotteet löytyvät Hämäläisen mukaan vain kokeilemalla, eikä tuotteen menekkiä voi juurikaan ennustaa etukäteen.

Lähdemme luonnollisesti siitä lähtökohdasta, että haluamme pitää valikoimassa vain sellaisia tuotteita, jotka myyvät. Olemme kokeilleet Casa Deliltäkin monenlaisia tuotteita, ja vaikka ne toimisivatkin muualla, osa ei vain toimi meidän asiakkaillemme.”

Yhteistyö Casa Delin kanssa on K-kauppiaan mukaan sujunut ongelmitta.

Rafael on hyvä tyyppi, ja siitähän kaikki oikeastaan on kiinni, kun jonkun kanssa tehdään yhteistyötä. Rafael osasi myydä tuotteet meille, ja hänen kanssaan on ollut helppo toimia”, Hämäläinen toteaa.

”Yhteistyö Casa Delin kanssa on ollut luotettavaa: tavarat tulevat ajallaan ja homma toimii niin kuin pitääkin”, hän kiittelee.